Ihmisille on luonnollista hakeutua toisinaan paikkaan, jossa voi olla silmät ja korvat avoinna hiljaisuudelle. Emme halua kuunnella liian voimakkaita ääniä kuten moottoritietä ja lentokenttää. Kovat metalliset äänet ovat kuormittaneet ihmistä vasta pari sataa vuotta ja kaipaus hiljaisuuteen on ihmiselle luontaista.

Hiljaisuus on äänettömyyttä, tyyneyttä, rauhallisuutta ja liikkumattomuutta. Hiljaisuus ei ole vain äänien puutetta, vaan olotila tai tunnelma. Luonnon hiljaisuus on todellisuudessa täynnä ääniä: tuulen huminaa, lintujen laulua, kohinaa ja rapsahduksia. Nykyaikana hiljaisuus on ”uhanalainen luonnonvara”. Toipuakseen melusta ja stressistä ihminen tarvitsee hiljaisuutta ja eheytymistä vaikka metsässä retkeillen.

Melu on ääniä, joita ei haluta kuulla. Eri ihmiset kokevat eri äänet häiritseviksi. Yleisiä melun lähteitä ovat tie-, lento- ja junaliikenne sekä teollisuus ja äänekkäät virkistysmuodot. Ympäristön melusaaste on kasvava ongelma, jolle altistuu noin 1,5 miljoonaa suomalaista joka päivä joko kotona tai työssä. Melulla voi olla haitallinen vaikutus terveyteen: se aiheuttaa mm. ärtymystä ja unettomuutta. Melussa on kyse paljon muustakin kuin vain äänen voimakkuudesta. Esimerkiksi ”valtameren aaltojen ääni on paljon voimakkaampi kuin vaikkapa auton pörinä, mutta auton pörinä on myrkkyä”.

Hiljaisuusaiheisia vinkkejä

Mitä sinä voit tehdä?

Nauti luonnonrauhasta
- lähde patikkaretkelle ja etsiydy luonnon hiljaisuuteen
- melo, souda, pyöräile ja purjehdi
- Seuraa lintujen kevät- ja syysmuuttoa

Vältä liikaa melua työssä ja vapaa-ajalla
- vältä moottorikäyttöisten ajoneuvojen, koneiden ja laitteiden käyttöä
- hillitse desibelejä – kuuntele hiljaisuutta
- naapureillakin on oikeus hiljaisuuteen – vältä melua vapaa-ajalla

Vaikuta asuinalueesi viihtyisyyteen
- osallistu asuinalueesi suunnitteluun – meluun voidaan vaikuttaa kaavoituksella ja liikennesuunnittelulla
- vaadi hiljaisuutta keskustaan
- säilytetään vähämeluisia alueita
- mieti, millä leikkaat ruohosi

”Vain hiljaisella on korvat kuulla”